yksi "erityinen" leijona

Tässä tää nyt sitten olis. Paljon puhuttu "Tanskablogini", kuten nopeimmat saattoivat taustakuvastakin päätellä. Perimmäinen tarkoitus: päästä selvittämään päätään ja pitää halukkaat ajantasalla ah-niin-tapahtumarikkaasta elämästäni seuraavien Köpiksessä viettämieni kuukausien ajan. Epätoivoa täynnä yritin luoda kyhäelmästäni "järkevän ja kiinnostavan" näköistä, jossa, kuten näette, epäonnistuin melko surkeasti. Pelkän taustan muuttamisessa meni vartti, yläasteen tietotekniikka näyttää uponneen muhun kuin vesi kuumille kiville, joten ainoa vaihtoehto on turvautua valmismalleihin. Keskittykää siis, rakkaat lukijat, sisältöön ulkoasun sijaan. Mutta älkää nyt liiaksi kuitenkaan, ei sekään mitään takuutavaraa ole. Oh well...

Koska lähtöön on vielä kaksi viikkoa ja neljä päivää, (ei, en laske...) jäänee tämä ensimmäinen postaus valitettavan sisältököyhäksi. Voisin toki jaaritella rivikaupalla kassatyön rasittavuudesta, asikkaiden lahopäisyydestä ja siitä, kuinka kivaa on rikkoa kahvipannu ja kaataa tulikuumat kahvit jalalleen (se on meinaan kivaa!), mutta mitä sitten kertoisin Facebookissa? Matkavalmisteluissa on kuitenkin edistytty, ja "what to do"-listani on kesäkuisen tekstiä molemmilla puolilla sisältäneen A4:n sijasta yksi vaatimaton post it-lappu. Melkein kaikki on siis valmista lähtöä varten, vaikka tuntuu, ettei mikään ole valmista.

Ahventien koti on, kuten tiedätte, puoliksi tyhjennetty. Viimeiset muuttolaatikot lähtee huomenna kohti iki-ihanaa Päijät-Hämettä ja sen kiistatonta helmeä Orimattilaa, allekirjoittanut seuraa perässä kahden viikon sisällä. Vaikken koskaan erityisemmin ylistänytkään tuota vaatimatonta residenssiäni Palosaaren sydämessä, täytyy myöntää, että kokonaisen vuoden laatikoihin pakkaaminen oli yllättävän haikeaa. Tosin, haikeutta suurempi tunne oli se apinanraivolla höystetty tuska, jota koko pakkausrumba mussa herätti. En muuta enää koskaan! Paitsi nyt Tanskaan, ja joulukuussa siellä, ja vuoden päästä takaisin kotiin... ja uudelleen Vaasaan...

Mun on pakko tunnustaa, etten tunne tätä blogikonseptia omakseni, en sitten lainkaan. Eikä yhtää häiritse, että tää pitäis nyt jakaa yhdelle journalistiikan ja kuudelle viestintätieteiden ylioppilaalle, armoa tytöt... Mutta, nyt kun olen tätä niin hypettänyt ja saanut aloitettuakin, musta tuntuu, että postailen Köpikseen päästyäni kerran viikossa, jos jotain mielenkiintoista tai kirjottamisen arvoista tapahtuu. Ei sillä, että lupaisin jättää pois epämielenkiintoisen ja arvottoman, silkasta jakamisen ilosta saatte kuulla myös kaiken sen. Näihin varoitteleviin tunnelmiin on hyvä päättää hulppea avaustekstini, lisää juttua tulee, kun lähtöä lähenee!

Ps. Tässä hieman selvennystä nimeen, tehkää omat analyysinne: http://satwcomic.com/coat-of-arms