tuttuja ja ei niin tuttuja juttuja

Ensimmäiset neljä päivää takanapäin. Koska myös tänään on ollut pitkä päivä, tässä lyhyt oppimäärä:

Hotelli: Internet toimii jostain käsittämättömästä syystä vain tabletissa, joka aiheuttaa jatkuvaa hiusten halkomista. 200 metriä hotskun ovelta Hovedbarnegaardetille, eli päärautatieasemalle, jonka tuloksena S-junien toiminta jo sisäistetty, yöjunia lukuunottamatta...

Yliopisto: laajalle levinnyt. Oma "KUA" eli eteläinen kampus Amagerilla (lausutaan "amaa", tottakai, onhan se täysin loogista...) rempassa, mutta siisti, uusi ja hieno. Internet ja kirjastopalvelut mahtavia, en vaan osaa aktivoida niitä... luennoilla on tarkoitus keskustella, joka kuitenkin perustuu "we do not care what you think unless you have a solid academic argument"-filosofiaan. Kurssi1 alkaa maanantaina. Kantinessa tarjotaan Amican ruokaa, noin 15 eri vaihtoehtoa päivässä, ja sieltä saa Geishaa!

Paikasta A paikkaan B: ...pääsee, yllättäen, parhaiten fillarilla, joita kaupunki on kirjaimellisesti täynnä. Määrää ei voi kuvitella, niitä on tuhansia ja taas tuhansia pelkästään Hovedbanegaardetilla. Oma on musta kera etukorin, tonnin fillari, joka kulkee. Note to you: loistava liikeidea olis hamstrata vanhoja fillareita Suomessa, raahata kaikki kerralla Köpikseen ja myydä täällä, jäis voitolle ja sais hyvät provikat, think about it! Kysyntä on valtava, fillari on elintärkeä. Käsimerkit "käännyn oikealle/vasemmalle" ja "pysähdyn" vielä hakusessa...

Oma koti: on lähiössä. Tänään huomattiin, että sängyn runko on haljennut, ei siinä voi nukkua, katsotaan hoitavatko sen kuntoon... siivousoperaatio suoritettu uusilla hoodeilla Sydhavnissa, jonne pääse kivasti junalla ja vielä kivemmin fillarilla. Kämppis oletettavasti jenkki, siitä lisää myöhemmin, kun keskiviikkona tapaamme.

Ihmiset:
A) vaihtarit: ...ovat monet olleet täällä jo yli kuukauden, joten porukoihin pääseminen ei oo menny kuin Strömsössä ja päässäni olin sen ajatellut. Olen kuitenkin optimistinen, toistaiseksi, muutama saksalainen, tsekki, ja pari belgialaista vaikuttaa mukavilta, ja uusia ihmisiä tulee varmastu vielä vastaan.
B) tanskalaiset: hurmaavia. kuka vaan kadulla on valmis neuvomaan, tosin, koska ylpeys eianna periksi, joskus on hankala seurata reittiohjeita, jotka annetaan tanskaksi, koska yliarvioit itsesi ja kysyit ruotsiksi. Mutta löysin perille, joten toivoa on. Kontaktia alkuperäisväestöön ei ole kuitenkaan vielä mentoreita lukuunottamatta ole juurikaan tullut muodostettua, joten we'll see.

Lisättävää yllä oleviin ja muuta: Kampus on täynnä Kaffebareja, eli huoneita, joistaa saa päivällä kahvia ja illalla/yöllä olutta, joka laitoksella on oma, joissa pidetään partyjä. Kirjastossa saa viettää koko yön, ja olutta saa automaatista. Tivoli oli hauska paikka, siel on fiilistä. Pyörille on kokonaan oma baana ja omia vaunuja S-junissa. Join eile kaksi olutta, jossa oli kaksi liikaa, mutta kun kympillä sai ja... nii. Yliopiston rehtori melkein murskasi mun sormet kätellessään. Ärsyttää jo nyt, että Norreport on rempassa, vaikeuttaa junaliikennettä ja pakottaa etsimään oikeaa bussia yöllä.
Ainiin, mä taidan tykätä täst kaupungista.

PS. Kuvia kun pääsen oikealle tietokoneelle, ja ehdin kierrellä kaupungilla ilman päämäärää.

pieni ja tuntematon

Pohjoisessa Manner-Euroopassa sijaitseva maantieteellisesti pieni kuningaskunta, jossa asuu noin viisi miljoona ihmistä. Ilmasto on leuto, maasto matalaa. Ekologisuus on kova juttu, samoin olut, makkara ja käsittämättömät voileivät. Kaikilla on fillari. Maan Kuningatar polttaa kuin korsteeni.

Siinä. Kaikki, jota voin sanoa yli 50% varmuudella tietäväni maasta, joka tulee olemaan enemmän tai vähemmän koti seuraavat kymmenen kuukautta. Absurdia. En oo vieläkään tajunnut tätä. vaikka psyykkaan itseäni satoja kertoja päivässä. "Sä muutat sinne ihan oikeasti. Se on pitkä aika. Sä meet sinne ihan oikeasti." Päässäni ympyrää kiertävä puolikas maapähkinä ei vaan pysty sisäistää tätä ajatusta, ainakaan ennen maanantaita, kun sinne täytyy ihan oikeasti jäädä ihan yksin enemmän tai vähemmän omaan kämppään.

Perjantaina hylkäsin Vaasan. Se oli ihan okei, en mä kaupunkia jää erityisesti kaipaamaan, ainoastaan ihmisiä. Ikävä on nyt jo tosi kova, aika hassua, kun ollaan kutienkin aikasemminkin oltu yli viikko tapaamatta... ehkä se on jotenkin mun lähdön "lopullisuus" joka raastaa. Who knows. Lauantaina sai niin ikään nauttia laatuseurasta, teitäkin on ikävä! Ja myös sitä työn raskaan raatajaa rapakon takana! (Enkö vois vaan alkaa puhumaan teistä kaikista etunimillä, tää anonyymisyys on aika väsyttävää?) Kotona on ollut ihana olla. Aurinko on paistanut, jääkaapissa on ruokaa ja maaseudun pienen kaupungin hiljaisuus on piristävää. (Ei sillä, että Vaasa olis ollu joku metropoli, hah!)

Mun ihanaa kotiaikaa varjosti maailma pahin vitsaus: pakkaaminen. Lauantai-iltana oli tarkoitus aloittaa, joten aloitin maanantaina. Oon ehkä toivoton pakkaaja, mut ihan tehokas sitten kun päivien viivyttelyn jälkeen aloitan. Pari tuntia siinä meni, ja nyt messissä on kaksi matkalaukkua, olkalaukku ja PC-laukku (joka on muuten hieno, vaikka tuli taas epäiltyä kaikkea koosta ja mallista väriin ostohetkellä...)

Huomenna alkaa orientaatio. Saatan kuolla, en tiedä jäänkö henkiin. Ahdistaa. Paljon. Siitä lisää sitten seuraavina päivinä., jos olen elossa. No panic... Mutta, koittakaahan nyt pärjäillä murut! Mä kiidän jo motarilla kohti Hki-Vantaata, vaikka lennon lähtöön onkin tässä vielä aikaa, mutta kyllähän te mut tiiätte, ylianalysoivana "worst case scenario"-tyyppinä olen liikkellää hyvissä ajoin! Facebook ilmoittanee tarkan lähtöhetkeni myöhemmin. Danmark, her kommer jeg.

Ps. vihaan Bloggeria, ollaan kykenemättömiä yhteistyöhön ilman kädenvääntöä...

yksi "erityinen" leijona

Tässä tää nyt sitten olis. Paljon puhuttu "Tanskablogini", kuten nopeimmat saattoivat taustakuvastakin päätellä. Perimmäinen tarkoitus: päästä selvittämään päätään ja pitää halukkaat ajantasalla ah-niin-tapahtumarikkaasta elämästäni seuraavien Köpiksessä viettämieni kuukausien ajan. Epätoivoa täynnä yritin luoda kyhäelmästäni "järkevän ja kiinnostavan" näköistä, jossa, kuten näette, epäonnistuin melko surkeasti. Pelkän taustan muuttamisessa meni vartti, yläasteen tietotekniikka näyttää uponneen muhun kuin vesi kuumille kiville, joten ainoa vaihtoehto on turvautua valmismalleihin. Keskittykää siis, rakkaat lukijat, sisältöön ulkoasun sijaan. Mutta älkää nyt liiaksi kuitenkaan, ei sekään mitään takuutavaraa ole. Oh well...

Koska lähtöön on vielä kaksi viikkoa ja neljä päivää, (ei, en laske...) jäänee tämä ensimmäinen postaus valitettavan sisältököyhäksi. Voisin toki jaaritella rivikaupalla kassatyön rasittavuudesta, asikkaiden lahopäisyydestä ja siitä, kuinka kivaa on rikkoa kahvipannu ja kaataa tulikuumat kahvit jalalleen (se on meinaan kivaa!), mutta mitä sitten kertoisin Facebookissa? Matkavalmisteluissa on kuitenkin edistytty, ja "what to do"-listani on kesäkuisen tekstiä molemmilla puolilla sisältäneen A4:n sijasta yksi vaatimaton post it-lappu. Melkein kaikki on siis valmista lähtöä varten, vaikka tuntuu, ettei mikään ole valmista.

Ahventien koti on, kuten tiedätte, puoliksi tyhjennetty. Viimeiset muuttolaatikot lähtee huomenna kohti iki-ihanaa Päijät-Hämettä ja sen kiistatonta helmeä Orimattilaa, allekirjoittanut seuraa perässä kahden viikon sisällä. Vaikken koskaan erityisemmin ylistänytkään tuota vaatimatonta residenssiäni Palosaaren sydämessä, täytyy myöntää, että kokonaisen vuoden laatikoihin pakkaaminen oli yllättävän haikeaa. Tosin, haikeutta suurempi tunne oli se apinanraivolla höystetty tuska, jota koko pakkausrumba mussa herätti. En muuta enää koskaan! Paitsi nyt Tanskaan, ja joulukuussa siellä, ja vuoden päästä takaisin kotiin... ja uudelleen Vaasaan...

Mun on pakko tunnustaa, etten tunne tätä blogikonseptia omakseni, en sitten lainkaan. Eikä yhtää häiritse, että tää pitäis nyt jakaa yhdelle journalistiikan ja kuudelle viestintätieteiden ylioppilaalle, armoa tytöt... Mutta, nyt kun olen tätä niin hypettänyt ja saanut aloitettuakin, musta tuntuu, että postailen Köpikseen päästyäni kerran viikossa, jos jotain mielenkiintoista tai kirjottamisen arvoista tapahtuu. Ei sillä, että lupaisin jättää pois epämielenkiintoisen ja arvottoman, silkasta jakamisen ilosta saatte kuulla myös kaiken sen. Näihin varoitteleviin tunnelmiin on hyvä päättää hulppea avaustekstini, lisää juttua tulee, kun lähtöä lähenee!

Ps. Tässä hieman selvennystä nimeen, tehkää omat analyysinne: http://satwcomic.com/coat-of-arms