Man måste va frisk för att bli sjuk...

Kyllä, aion taas valittaa. Ja kyllä, valituksen aihe on edelleenkin mua kahden ja puolen viikon jälkeen vaivaava ja vainoava flunssa. Don't worry, it'll be over soon! Nyt ollaan sellasessa kivassa vaiheessa, jossa molemmat korvat soi, koska pää on niin täynnä painetta, vasemman kyljen lihakset on revähtäneet kahen viikon yskimisestä, joka takaa hengittämisen, yskimisen, liikkumisen ja yleisen olemisen tuskallisuuden. Päälle vielä kurkun tappava hallitsematon yskä ja ah I am truly in heaven. Kaipaan kotiin, myönnän. En siksi, etten tykkäisi olla täällä, vaan siksi, että saisin siellä parempaa hoitoa, ja oisin jo sinnikyydellä saanut ainakin muutaman reseptin ja saikkua paperilla... No, kohtaloni on ilmeisesti riutua syksyisessä Kööpenhaminassa. Pahinta on ehkä se, että on pakko pysyä sisällä (,koska ulos meneminen uuvuttaa, tänään oli tosi lähellä ettei jalat pettäny kun portaita kiipesin metrosta Islands Bryggellä...), mikä ei ole hyvä, koska liika sisällä oleminen johtaa siihen, ettei kohta enää edes kaipaa ulos! Onhan se aika hauska vaan maata sisällä lämpimässä leffoja katsellen ja teetä juoden, (miinus flunssatuskat) se ei nyt vaan ole mitä tulin tänne tekemään. Toivon ja rukoilen, että tästä vielä noustaan!
Ainoo vaan, että oon masentunut, kun en oo kahteen viikkoon päässyt kuoroon, ja nyt näyttää siltä, ettei sinne oo huomennakaan menemistä! Ei hyvin mene mun soluttautuminen, kun kolme viikkoa oon out of the game! Enkä ens viikollakaan pääse koska lillesoster (<3!) tulee... mutta, turhahan sinne on mennä yskimään, kun ei pysty laulamaankaan... 

Viime päivinä oon huomannut, kuinka turhauttaa englanniksi kommunikointi voi joskus olla. Vaikka se sujuu, ja kaiken sanottavansa saa helposti sanottua vieraalla kielellä, joskus antaisin mitä vaan jos saisin vaan sanoa vaan suoraan suomeksi mitä mieleen tulee. Oon kuitenkin päässyt jo lähes kokonaan eroon "No, it's niiku a game"- tyylisistä lauseista, joissa "no" on siis suomea. Hyvä minä! Joskus myös tuntuu, että olisi helpompaa kommunikoida ruotsiksi, kuin englanniksi, mikä on oikeastaan melko järjetöntä, koska mun kouluruotsillahan ei pitkälle pötkiä, cooperi jäis aika lyhyeks! Kyllä sitä tulee kuitenkin vähän käytettyä, esim. kaupan kassalla saatan vastata tanskaan automaattisesti, ajattelematta, ruotsilla, ilmeisesti vain, koska kuulemani mongerrus oli tarpeeksi lähellä rakkaan länsinaapurikansamme sulosointuja.

Mä oon muutenkin kehittänyt täällä jonkun jännän, uudenlaisen suhteen Ruotsiin. Kaksi kertaa on nyt tullut käytyä etelä-Ruotsissa ja on se aina vaan niin ihanaa! Kieli, jota ymmärtää, tutut kaupat, tutut tuotteet, kaikki on jotenkin vaan enemmän kotoisaa kuin Tanskassa. Don't get me wrong, though, mä tykkään Tanskasta, tanskalaisista ja Köpiksestä ihan valtavasti! Joku siinä vaan silti on, että sydämessä läikähtää, kun vastaan tulee koivuista ja männyistä koostuva metsikkö. Kuulosta kornilta, I know. Viime reissulla aloin oikeesti vähän miettimään tätä. Mä oon aina kokenut olevani jotenkin ulkomaa-orientoitunut persoona, sellainen, joka haluaa asua ulkomailla ja viihtyy siellä. Ja onhan se totta, oon aika varma siitä, mutta en usko että musta koskaan voisi tulla ihmistä, joka ei palaa Suomeen... (joo, tää on vielä kornimpaa, Annu kakskytvee löytää itsensä toisessa Pohjoismaassa?) Se tunne vaan on jotenkin niin kiva, kun ajattelee, että voisi ihan hyvin olla Suomessa. No, ei hätää, oon varma, että tää (ja ne monet tulevat!) ulkomaa-jaksot vielä kitkee tän oudon patrionismin piirteen musta! Lisäks, epäilen mun tunteiden aitoutta tässä suhteessa... en voi sanoa Suomessa ihailevani koivuja, männyistä puhumattakaan! Mä luulen, että tää on enemmän sellanen "I want it because I can't have it"- tyylinen situation. Kaipaan kotiin vain, koska tiedän, etten ole siellä vielä vähään aikaan.

Jatketaan vielä Ruotsista: mä oon huomaavinani, että tanskalaisilla on vähän samantyyppinen suhtautuminen Ruotsiin, kun mitä mä kuvittelen, että meillä suomalaisilla on: oikeasti kadehditaan monia pikkujuttuja, mutta se yritetään salata viimeiseen asti. Ruotsi on ikuinen kilpakumppi, jonka kanssa ollaan kuitenkin hirmu hyvää pataa! Teoriaa tukee seuraavat väittämät:
1) Matkalla Skånen tanskalainen maikka ilmoitti, että nyt ollaan matkalla etelä-Ruotsiin, joka siis todellasuudessa ja oikeudenmukaisesti on osa Tanskaa, nää ilkeät, kierot ruotsalaiset vaan varasti sen meiltä pari tuhatta vuotta sitten. Huumoria, jonka uskon pohjautuvan aidosta katkeruudesta, hehe!
2) Skånessa ajellessamme näin talon, jonka koko puutarha oli myllätty: myyriä. Koloja oli varmaan tusina. Ja jok'ikiseen koloon oli isketty pikkuruinen punavalkoinen, kivasti tuulessa hulmuava Dannebrog! Naapurivihaa? (Ajattelin tietysti, kaiken huomioon ottavana, että kyseessä voi olla tanskalainen talous, mutta salossa kuitenkin sinikeltainen kankaanpala. Kyseessä siis svenska hem!)
Että kyllä tanskalaisiin samaistuun lopulta aika helposti! Kovia ovat vitsailemaan, ikään katsomatta. Huumori on ihanan sarkastista ja joskus vaan ihan käsittämätöntä. Ergo the best kind!

Mun vaihtarielämä on ehkä jotenkin hyvin erilaista, kun millaseks kuvittelin sen mun kuvitelmissa. Tosin, kuvitelmissani kaikki tietenkin menee aivan täydellisesti, joten ehkä on vain terveellistä, että todellisuus on vähän erilaista. Jotenkin vaan kuvittelin, että mun elämä tulee täällä olemaan jotenkin poikkeavaa ja erilaista siitä, millaista se on kotona. Suuri paljastus: ei se oikeastaan ole! Vajaan kymmenen viikon jälkeen ei tietenkään saisi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä, ja ehkä eron huomaa vasta kontrastin kanssa, kun vuosi on ohi ja pitää palata kotiin. Saa nähdä. Mullahan on tässä tavallaan kuitenkin kaksi erillistä vaihtoa, kun keväällä edessä täysin uudet ihmiset ja sen myötä väistämättä uudet kuviot. ... Aikamoista shaibaa nyt oli kyllä tää, tajunnanvirta ei mua mihinkään jännän äärelle kuljettanut. Maybe next time.

Keep staying awesome!